Home > Vinkit > MotoGP – ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruuskilpailu

MotoGP – ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruuskilpailu

September 2nd, 2015

MotoGP, eli Moto Grand Prix on ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruuskilpailu, jossa nopeimmat kuskit kilpailevat tästä arvostetusta tittelistä vuosittain. Mestaruudesta on taisteltu jo vuodesta 1949 ja kilpailun suosio on vuosi vuodelta yltynyt. Nykyään MotoGP on moottoripyöräharrastajien, vedonlyöjien ja muiden moottoripyöräilyistä kiinnostuneiden katsojien vuoden kohokohta. MotoGP on jaettu kahdeksaantoista osakilpailuun, jotka pidetään neljässätoista eri maassa ympäri maailman. Finaali käydään vuonna 2015 Espanjan Valenciassa ja odotettu finaalipäivä on 8. marraskuuta 2015.

MotoGP-kilpailupäivät

MotoGP on jaettu moottorien kuutiotilavuuksien mukaan kolmeen eri luokkaan eli Moto3- ja Moto2-luokkaan sekä varsinaiseen MotoGP-eliittiluokkaan. Kilpailuiden moottoripyöristä vastaa viisi tunnettua moottoripyörävalmistajaa, eli Yamaha, Aprilia, Honda, Suzuki ja Ducati. Moottoripyöriä kehitellään jatkuvasti paremmiksi ja kisamoottoripyörät sisältävät alansa huipputeknologiaa. MotoGP on kuljettajien lisäksi myös valmistajille erittäin merkittävä kilpailu. MotoGP-kilpailut sijoittuvat viikonloppuihin ja ne alkavat aina harjoitus- ja aika-ajoilla. Aika-ajojen perusteella päätetään ketkä pääsevät parhaille aloituspaikoille itse kilpailupäivänä. Normaalisti kaikki MotoGP:n luokat ajavat kilpailunsa samana päivänä niin, että alemmat luokat Moto3 ja Moto2 aloittavat kilpailut ja viimeiseksi ajetaan ylimmän MotoGP-luokan kilpailu.

Maailman parhaat ratamoottoripyöräkuljettajat

Moottoripyöräurheilu on huippusuosittua etenkin Välimeren maissa. MotoGP:n tämän hetken tunnetuimmat ja voittotilastoja hallitsevat kuljettajat, jotka löydät myös Betsson-sivustolta ovat espanjalaiset Jorge Lorenzo ja Marc Marquez sekä italialainen Valentino Rossi. 36-vuotias Valentino Rossi on näistä kolmesta kuljettajasta vanhin ja hän on voittanut MotoGP:n eliittiluokan jo seitsemästi. Rossi kilpailee Yamahan tiimissä. Viime vuonna maailmanmestaruustittelin nappasi kotiin Hondan tallissa ajava Marc Marquez, joka on menestynyt myös tämän vuoden MotoGP-ajoissa hyvin. Yamahan tallissa ajava Jorge Lorenzo on voittanut MotoGP:n uransa aikana kaksi kertaa. Viimeisin osakilpailu käytiin 30. elokuuta Englannin Silverstonessa ja jälleen päästiin todistamaan, kuinka voittajakonkari Valentino Rossi ajoi ensimmäisenä maaliin. Seuraava MotoGP:n osakilpailu käydään San Marinossa 13. syyskuuta. Jorge Lorenzosta veikataan osakilpailun voittajaa vedonlyöntisivustojen kertoimien perusteella. Myös Valentino Rossi on jälleen vahva ennakkosuosikki.